torstai 18. kesäkuuta 2009

Kirjaviikko

Israelilaiset kutsuvat itseaan "kirjan kansaksi". En tieda johtuuko se siita etta he omivat Raamatun (tai Vanhan Testamentin) itselleen vai siita etta kuvittelevat lukevansa paljon. Jaaha, vanha kunnon Wikipedia kertoo etta
ensimmainen vaihtoehto on oikein. Nimityksen ovatkin yllattaen antaneet muslimit, jotka pitavat juutalaisia ja kristittyja parempina kuin muita "pakanoita", koska hekin arvostavat tata kirjojen kirjaa.
Joka vuosi kesakuussa vietetaan heprealaisen kirjan viikkoa, joka yllattaen jatkuu 11 paivaa, joissain kaupoissa koko kuukauden.Isompien kaupunkien aukioille pystytetaan suuret maarat myyntipoytia, ja iltapaivasta myohaan yohon kustantamot myyvat tuotteitaan tarjoishinnoilla. Tallaiset myyntikampanjat alkoivat jo 1920-luvulla mutta epasaannollisesti ja kestivat kai lyhrmpaan. Kimmokkeena oli varmaan heprean kielen tutuksi tekeminen ja uudistaminen, olihan kieli ollut pois kaytosta puhekielena satoja vuosia.
Nykyisen tyylin kirjaviikot alkoivat nekin jo vuonna 1961. Muutaman vuoden ajan, pahimpina terrorivuosina, myyntipoydat pystytettiin suljetuissa paikoissa, kuten messuhalleissa, mutta viime vuosina on palattu avoimeen torityyliin. Tana vuonna nayttaa innostus olevan tavallista laimeampi. Syyna on ilmeisesti se, etta kirjakaupat myyvat kirjoja ympari vuoden erilaisten tarjousten varjossa, 3 kirjaa sadalla shekelilla, kaksi yhden hinnalla ym.
Kotikaupungissani Ramat Ganissa ei tana vuonna avattu kirjatoria lainkaan. Itsellani on niin paljon lukemattomia kirjoja jemmassa, etten taida viitsia menna minakaan shoppailemaan uutta lukemista toistaiseksi.
Kuvassa Tel Avivin kirjaviikon myyntipoytia iltavalaistuksessa.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

En ehtinytkään lainkaan kirjaviikon tapahtumiin tällä kertaa...Juhannusterveiset Helsingistä!

Sirokko kirjoitti...

Glups, sanoo meikäläinen, uskomaton määrä kojuja kivasti järjestetty. Tulee käveltyä kilometrikaupalla jos kaikki käy läpi.

anumorchy kirjoitti...

Sirokko,
niin tosiaan, sinahan valittelit sita pienta kirjojen maaraa siella!
Hepreaksi kaannetaan aika mukavasti, ottaen huomioon lukijoiden maaran. Paikallisiakin kirjailijoita riittaa.

Mari kirjoitti...

Ohoh, kyllä on kirjakansaa tosiaan!