sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Retkipoluilla

Nyt kesalla on mielestani turhan kuuma retkeilla, eika paikallinen luontokaan ole kauneimmillaan, kun sateet ovat loppuneet aikoja sitten ja yksivuotiset kukat, ruohot ja heinat ovat kuihtuneet ja kellastuneet. Talvella ja kevaalla retkeilemme ja patikoimme paljon. Israelissa on tuhansia kilometreja merkittyja polkuja, joten
eksymaan on vaikea paasta. Osa poluista on vain jalankulkijoille, osa myos nelivetoisille autoille tarkoitettuja.Taso kannattaa tarkistaa etukateen, koska osa reiteista on hyvin vaikeakulkuista, jopa kavellen, ja vaatii kuntoa, kiipeilykykya ja joskus jopa pienta uimamatkaa rotkossa olevan lammikon toiselle puolelle paasemiseksi.
Polut on merkitty maastoon eri varisilla maalilla, yleensa kiviin tai jos niita ei ole, pieniin kyltteihin. Tavallisesti merkkeja on muutaman kymmenen metrin valein joten ne on helppo nahda. Paikallinen luonnonsuojeluliitto julkaisee 1:50000 mittasuhteen karttoja, joissa nakyvat kaikki merkityt reitit. Karttoja on kaikkiaan 19 ja ne kattavat koko maan.

Tassa mallikuvassa nakyy Taborin vuori. Tavallisten teiden, korkeuskayrien ja asutusten lisaksi vuoren huippua kiertava polku nakyy selvasti, samoin kuin sielta alas laskeutuvat punainen ja musta polku. Nama katkoviivaiset ovat vain jalankulkijoille. Ylareunassa nakyva kaksinkertainen karkoviiva merkitsee nelivetoisellle kulkuneuvolle tarkoitettua reittia. Lisaksi kuvassa nakyy (vahan huonosti) etta osa reitista on merkattu myos vaaleanpunaisella. Tama reitti on "Israel-polku". Se on yhtenainen lahes 1000 km pitka reitti pohjoisesta Hermon-vuorelta etelaan Eilatiin saakka. Jotkut reippaat ihmiset ottavat pari kuukautta vapaata ja patikoivat sen yhteen potkoon, jotkut tekevat sen patkissa viikonloppuisin.






2 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Kiva postaus! Totta, kesän kuumuudessa ei ole oikein mukavaa retkeillä. Israelissahan on nykyään myös Jesus trail, joka alkaa Nazaretista ja päätyy Kapernaumiin muistaakseni.

Sirokko kirjoitti...

Upean houkutteleva polku kuvassa! Kesällä ei todellakaan jaksa, mutta mitä ihania reittejä teillä onkaan tarjolla talvituristeille! Pieni maa mutta paljon nähtävää.