maanantai 3. elokuuta 2009

Lomaraportti

Loma meni vallan mukavasti, joskin liian nopeaan, mutta niin kai se on meilla kaikilla. Lento Istanbulista Helsinkiin oli niin taynna thaimaalaisia marjanpoimijoita, etta tuntui silta etta olisimme matkalla Bangkokiin eika Suomeen. Matkalla Orivedelle pysahdyimme Aulangolla, joka onkin kaunis taukopaikka. Nautimme viinerikahvit ja kiipesimme nakotorniin.

Veneen moottori purettiin heti illalla tuhanteen osaan, ja vikakin loytyi. Uusi osa loytyi seuraavana paivana Tampereelta, ja moottori putkutti taas tyytyvaisena. Samoin korjaaja.

Kala ei alkuun syonyt hyvin, mutta jarvimaisemat korvasivat huonon saaliin.

Varsinkin suomalaiset PILVET ovat niin upeita ja monenmallisia!

Silkkiuikut suketelivat, joutsen lenteli ympariinsa ja harmaahaikara kurkisteli kaislikosta. Kurkiakin nahtiin. On se janna juttu, miten nama vesilinnut ovat nyt paljon yleisempia kuin lapsuudessani.
Rannassa oli niin vihreaa...

Muuten lomailu kului lepaillessa ja mustikoita ja vadelmia poimiessa. Kalakin alkoi syoda vahitellen ja kuhaa ja haukea tuli mukavasti. Isoin kuha painoi 2.6 kiloa.

Kavimme Tampereella toisen kerran kirjaostoksilla. Saaliinani oli noin 15 kirjaa talven varalle. Knossos-ravintolan lounas oli myos herkullinen.

Viikonlopuksi autoilimme Mikkeliin tuttavien luo. Matkalla pysdahdyimme Vaaruvuoren luonnonsuojelualueelle, jossa kiersimme mukavan n.5 km pituisen merkityn polun. Siella oli mustikoita niin paljon etta ihan harmitti jattaa ne sinne. Poimijoitakaan ei juuri nakynyt.


Mikkelissa saimme kattavan sight seeing kierroksen Savon ja Saimaan maisemiin. Ainoa isompi sade tuli silloin, mutta ei juuri haitannut kun loppui sekin nopeaan. Puumalan rannat olivat kauniita.


Mikkelin Kenkavero maustepuutarhoineen pursui satoja erilajisia kasveja.

Toisella viikolla kavimme myos Mantassa tyylikkaissa Serlachius-museoissa ja Myllyrannan sisustuskeskuksessa oli paljon nahtavaa seka maittava lounas. Taisin saada vinkkia paikasta jostain blogista, mutta en millaan muista kenen. Anteeksi ja kiitos!

Aidin ylpeys-patsas oli vaikuttava!
Kotimatka oli pitka. Lahdimme Orivedelta kello 8 aamulla ja olimme kotona noin kello 3. Matkalaukut olivat mukavasti taynna, minun laukkuni tasan 20 kiloa ja miehenkin yli 19. Eli kaikki mahdollinen saatiin kunnialla mukaan. Namuja, juustoa, makkaraa, ruisleipaa...

Istanbulissa oli aikaa yli 5 tuntia, mutta sekin meni nopeasti. Jos jossain pitaa odottaa niin Istanbulin kentta on kylla hyva vaihtoehto. Ruoka on turkkilaisessa ravintolassa oikein maittavaa ja kentalla pyorivien ihmisten kirjo uskomaton.

Kotona oli kaikki paikallaan ja eilen menin jo toihinkin. Kuumaa on ja kosteaa. Taytyy vaan olla kiitollinen etta joka paikassa on ilmastointi, ja viettaa elokuu enimmakseen sisatiloissa.

12 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Sä oletkin saanut upeita kuvia otettua!
Siis nykyäänkö on ne marjanpoimijat Thaimaasta....
Aulanko onkin upea paikka,mullakin on sieltä kuvia, aivan mahtavat maisemat sieltä tornista näkyy!
Ja upea tuo kala, oli varmaan hyvääkin;-)

Tuula kirjoitti...

On niin mukavaa lukea teidan Suomessa kayneiden matkakertomuksia talta kesalta, kun en itse sinne mennytkaan talla kertaa.

anumorchy kirjoitti...

Yaelian, kiitos. Tama oli eka kerani Aulangolla. Suomessa asuessa ei kai kotimaan matkailu niin kiinnostanut.
Thai-tyolaisia oli viimme vuonnakin koneessa mutta vahemman.
Nyt niita oli arviolta 80% (!) matkustajista. Miehia olivat kaikki. Heilla oli mustat pusakat joissa luki "korvatunturin". Ehka se on Korvatunturin marja, sellainen yhtio nakyy toimivan jossain Savukoskella. Englanninkielisessa Hesarissa on siita juttuakin. Mustikoita olivat poimineet, yksikin kaveri saanut 173 kiloa paivassa. Ahkeraa porukkaa!!

BLOGitse kirjoitti...

Kiva reissu, kiitos!
Mielettoman vonkaleen saitte.

Thai keraajat on kylla ihmeellisen motivoituneita. Onhan se hyva kun joku marjat metsasta poimii!

Mika fiilis oli lahtea Suomesta? Iloinen, haikea...

Enta paluu duuniin - oliko kiva menna taas sorvin aareen?
Suomessa kirjoitetaan nyt lomaltapaluustressista, siksi vaan utelen fiiliksiasi...

anumorchy kirjoitti...

Ainahan se laheisista eroaminen ja loman loppuminen on haikeaa. Silti kotiinpaluukin oli OK. Olen kai niita ihmisia jotka nauttivat olla matkalla, oli se sitten kotoa pois tai kotiinpain.
Toihinkin paluu sujui kivuttomasti. Osaksi takuulla sen vuosi, kun tyopaivani on vaan 7-tuntinen nyt, kuten olen jo maininnut aikaisemmin. Se menee sujahtaa ihan huomaamatta. Eli steressia ei ole tuntunut.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania kuvia! Tervetuloa takaisin!
Tuli noista kirjoista mieleen kysya:
tuottiko se 'kirjat kiertoon' projekti tulosta?

anumorchy kirjoitti...

Kiitos!
"Kirjat kiertoon" vaipui vissiin unholaan minun jalkeeni. Tai sitten jatkoin sita vaarille ihmisille. Eli lahetin omani mutta mitaan ei minulle tullut.

Leena Lumi kirjoitti...

Anu, jestas tuota yhtä pilvikuvaa, sehän on oikea taideteos.

Kuha on aivan ihana kala. Laitan sen uuniin 25- 30 minuuttia 200 astetta ja hiukan kermaa, ripaus suolaa ja suppilovahveroita. Aivan taivaallista. Lohi me aina grillataan. Haukea ei syödä ollenkaan.

Anu, sinä sait sen Myllyrantavinkin mun blogista! Varasin sieltä taas taulun. Onneksi Reima ei vielä tiedä. Pehmitän ensin vähän. Laitan taulun blogiini, kun olen sen hakenut.

anumorchy kirjoitti...

Leena, kiitos. Suomalaiset pilvet ovat taideteos!
Kiva kun ilmottauduit, Myllyranta oli mielenkiintoinen. Siella oli kylla monentyylista tavaraa ja taulua. Miten se tilauspuoli toimii? Oliko siella joku jo myyty, ja tilasit samanlaisen vai mita?

anumorchy kirjoitti...

Leena, viela...
Niin ja hauesta tuli yllattavan hyvaa savustettaessa!
Laitatko kuhan kokonaisena vai fileina vai miten? Kalastatteko itse?

Sirokko kirjoitti...

Kiva lukea näitä matkakertomuksia ja nähdä minkälaisissa maisemissa muut ovat kierrelleet. Kauniilla paikoilla oletkin ollut, Mikkeli varsinkin on upeaa seutua.
Ja juu, niitä suomalaisia pilviä minäkin täällä ihastelen, tosi hienon kuvan olet niistä napannut.

Leena Lumi kirjoitti...

Anu, siis varasin sieltä taulun. Ehkä sieltä voi tilatakin, en tiedä. Näin siis yhden taulun vuosi sitten, mutta pidin hintaa isona, kun siis en osta sijoitusta, vaan tunnetta ja kuten huomasit, että siellä on ns. laidasta laitaan. Sitten aloin nähdä taulusta unia. Nyt menimme sinne sitten uudestaan ja se pienempi oli myyty ja siellä oli samannäköinen isompana. Ei kai voi olla ihan sama, koska öljyvärityö. Ostin nytkin aivan muuta, mutta yhtäkkiä kotona tajusin, että: nyt! Ja sitten soitin omistajalle ja varasin sen. Odotan 'sopivaa' hetkeä;-)

Laitan kuhan isona fileenä, jos enempi syöjiä, useampi file.

En helposti 'kronklaa' ruoasta, mutta haukea sain lapsena suut silmät täyteen ja kerran sen väkäsruodon kurkkuun ja sitten lääkäriin...en vain pysty. Merisiika on ykköskalamme, sillä olemem kotoisin merenranalta ja hemmoteltuja kalan suhteen. Piädn myös kampelasta. Savonlinnassa, kun käymme oopperassa, syömme aina paistetut muikut kera raikkaan salaatin. Siis Saimaan muikut.

Harrastuskalastimme, kun meillä oli ennen iso vene, nyt ostamme hyvältä kalakauppiaalta.

Olen pahoillani,että tästä tuli näin pitkä...vastaus.