maanantai 14. syyskuuta 2009

Taivas putosi uudelleen


Kuusi ja puoli vuotta sitten avaruussukkula Colombia tuhoutui laskeutumisvaiheessa. Onnettomuudessa kuoli 7 astronauttia, heidan joukossaan israelilainen Ilan Ramon.
Han oli ensimmainen maamme astronautti, joten lentoa seurattiin tarkkaan. Ilan oli ansioitunut ilmavoimien lentaja, joka osallistui muun muassa ydinrektorin pommitukseen Irakissa vuonna 1981. Kaiken lisaksi han oli sympaattinen ja hauskan nakoinen, ja kannustava vaimo ja nelja lasta vain taydensivat romanttista idyllia. Niinpa shokki oli valtava kun sukkulan hajoaminen nahtiin suorassa lahetyksessa televisiossa.

Perheen vanhin poika Asaf oli isansa kuollessa 15-vuotias ja halusi myos lentajaksi. Han myos toteutti unelmansa ja vuosi valmistui armeijan 3 vuoden lentajakurssilta, ja viela kurssinsa parhaana. Yleensa lentajien nimia ja kuvia ei taalla julkaista, mutta Asaf oli poikkeus. Hanen kuvansa, tuoreet lentajan siivet rinnassaan, loisti paivalehtien etusivuilla.

Eilen Asaf syoksyi F16-koneineen maahan ja kuoli valittomasti. Syyta ei viela varmaksi tiedeta. Han oli harjoituslennolla, ja maahansyoksy tapahtui aivan yllattaen. Epaillaan etta tiukat kaannokset, nousut ja laskut johtivat pyorymiseen. Naiden koneiden nopeat liikkeet aiheuttavat valtavia paineita lentajan kehoon, ja vaikka lentajat kayttavat erityisia painepukuja, tajunnan menettaminen on mahdollista.
Asaf haudataan tanaan iltapaivalla isansa viereen. tiedotusvalineita on pyydetty kunnioittamaan perheen surua, joten hautajaisia ei kuvata lehdissa ja televisiossa.

3 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Tuo oli kyllä niin traagista! Eilen kun avasin nettilehden niin olivat juuri ilmoittaneet siitä,ja ihan hätkähdytti. Jotenkuten se,että he olivat julkisuudessa, ja Asaf oli esillä toisin kuin muut lentäjät,teki sen jotenkuten henkilökohtaiseksi..

Tuula kirjoitti...

Luin tuosta niin takalaisista kuin suomalaisitakin lehdista. Kylla tuntui pahalta.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa traaginen kohtalo perheella!!!