keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kirjoja kilokaupalla

Tanaan alkaa taas kirjaviikko, josta kerroinkin jo viime vuonna.  Paivalehden mukana
tuli viela alennuskuponkeja, joten taidampa kayda kurkkaamassa. Kotona on
kylla edelleenkin lukematon maara lukemattomia kirjoja. Niin oli nakojaan
viime vuonnakin.
Tana vuonna on myos kotikaupunkini keskustassa kirjamyynti, joten voin
tehda reippaan kavelyretken sinne. Ainahan voin palata bussilla, jos tulee
liian painava kassi.
Tuntuu etta nykyaan innostutaan kirjaviikosta vahemman kuin
ennen. Alennuksia ja tarjouksia on nykyaan ympari vuoden, ja kaikennakoiset
"nelja kirjaa satasella" kampanjat pyorivat kirjakaupoissa koko ajan. Kirjailijat
valittavat etta tama vaikuttaa pahasti heidan tuloihinsa. On jopa ehdotettu ehdotettu
lakia, joka kieltaisi uusien kirjojen myymisen tallaisissa tarjouksissa.
Taalla on kaksi isoa kirjakauppaketjua, ja siella taalla yksityisia kauppoja, jotka tuntuvat
jaavan ketjujen jalkoihin ja vahenevat koko ajan. Ketjuilla on omistuksessaan myos
kustannusyhtioita, joten kaupat tyrkyttavat sitten omia tuotteitaan ja muut jaavat
varjoon.
No eikos Suomessakin ole Akateeminen ja Suomalainen eika paljon muuta?
Niiden yhteyksista kustannusyhtioihin minulla ei ole tietoa.

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Minäkin ihmettelen miten pärjäävät kirjakaupat kun niin halvalla myyvät...Olin töitten jälkeen Eden marketissa Gan HaIrissa,ja siellä molemmilla kirjakaupoilla oli pöydät,joissa tarjottiin yksi täydellä hinnalla plus 2 ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi.Sorruin sitten minäkin ostamaan 3 kirjaa,tosin kaksi niistä keittokirjaa.Normaalisti olisi kolmenkertaisesti maksanut.Muuten, 80-luvulla kun asuin täällä ja poika oli vielä ihan pieni,pääsimme ihan lehden etusivulle kirjamessujen tiimoilta...

Tuure kirjoittaa kirjoitti...

Moi! Meillä tulee juhannuksien jälkeen kiva kirja-ale. Ei täällä kyllä ole paljoa enemmän kuin Akateeminen ja suomalainen, itse asiassa en tiedä onko muita uusia kirjoja myyviä valtakunnallisia ketjuja. Kirjatori, alennuskirjakauppa on. Mutta sitten on niiitä pienempiä kirjakauppoja, josta löytää vähän harvinaisempia juttuja.

Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

anumorchy kirjoitti...

Yael,
keittokirjoja EN enaa osta, niin olen paattanyt. Kunnes taas sorrun...ennemmin tai myohemmin.

Tuure,
mina teen aina Suomenmatkoillani suurhyokkayksen Tampereen Suomalaiseen ja Akateemiseen. Ostan vaan pokkareita painon vuoksi, joten en aina ihan uusimpia saa, mutta hyva niinkin.

Jael kirjoitti...

No niinhän minäkin olen päättänyt....Mutta kun just viime viikolla olin Phyllis Glazerin luennolla ja sitten hänen kirjaansa myytiin 2 sheqelillä (kun ostin yhden normaalihintaisen sain 2 muuta 2 NIS per kipale) niin en voinut vastustaa.Kirjahyllyynkään ei enään mahdu mitään!

pikkujutut kirjoitti...

Minä odotan Suomen kirja-aleja.täällä kun kaikki kirjat ovat aina kamalan kalliita.

Tuo Tuuren mainitsema Kirjatori on minusta viime vuosien aikana nostanut hintojaan ja useasti saman kirjan saa Akateemisen tai Suomlaisen alennuslaareista huomattavasti halvemmalla.