tiistai 1. toukokuuta 2012

Kirja jonka luin tanaan, alusta loppuun


”Auto menee sinne minne silmät katsovat.”

"Enzo on tiedonjanoinen sekarotuinen, joka uskoo vielä jonain päivänä syntyvänsä ihmiseksi. Ihmisen käyttäytymismalleja alati opiskeleva filosofi viihtyy isäntänsä olohuoneessa katsellen televisiodokumentteja ja nauttien vauhdikkaista formulakisoista. Enzon isäntä Denny Swift on lupaava kilpa-autoilija, jolta Enzo oppii tuiki tarpeellisia tosiasioita paitsi teknisten vempainten myös elämän itsensä hallinnasta.

Dennyn rakastuminen mullistaa kohta myös Enzon tutut kuviot. Isännän elämään astuvat ensin vaimo Eve ja sitten pariskunnalle syntyvä tytär, Zoë, mutta perheonni ei kestä pitkään. Lopulta Enzokin joutuu Dennyn vuosikausia kestävän piinan viattomaksi todistajaksi.

Elämänsä loppumetreillä yhteisiä onnenhetkiä muisteleva Enzo ei aio asettua isäntänsä unelmien esteeksi eikä anna tunteiden sekoittaa ”suurta suunnitelmaansa”…

Tiellä pysymisen taito on sydäntäsärkevän syvällinen kertomus sieluun ankkuroituneesta uskollisuudesta ja elämän satunnaisista ihmeellisyyksistä."


Lukaisin taman kirjan tanaan ihan yhdelta istumalta, tai paremminkin makaamiselta soffalla
tylyn migreeniaamun jatkoksi.

Tama on risteytys "Marli ja mina" kirjasta, "Love story"  kirjasta ja lisaksi ripaus lokki Jonatanin filosofiaa paalle. Kertojana on koira, ja viisas sellainen.
Varoitus, en suosittele niille jotka kuluttavat pakan nenaliinoja liikuttavia elaintarinoita seuratessaan (juu Anne, just sina, ja ehka muutkin).

5 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Oiih,kuulostaapa sellaiselta kirjalta,jonka haluaisi lukea.Ja nenäliina otettiin jo tätä esittelyä lukiessa esille.Anu,ensi maanantaina on kirjasto.Eilen oli erikoistapahtuma ja luulin,että kaikille oli informoitu.Ei sitten oltukaan..

anumorchy kirjoitti...

Tuletko kirjastoon ensi viikolla? Voisin tuoda taman sinulle. Takaisin pitaisi joskus saada kun tama on kaverin kirja, mutta han on niin hidas lukija, etta ei kiiretta.

Jael kirjoitti...

Tarkoitus on kyllä tulla.Onko se kovin paksu kirja? Luen sen kyllä nopeasti,bussimatkalla....

Satu kirjoitti...

Onpa ihanan kuuloinen kirja, kiitos vinkistä! Tämä täytyy kyllä lukea, silläkin uhalla, että nenäliinoja saattaa kulua. :-)

Lissu kirjoitti...

Koira, joka on formulafani! Kirja on luettava.