sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Montenegro 3

 Seuraava aamu Kolasinissa valkenikin sitten jo sateettomana. Pilvenhaituvat
lepailivat kauniisti vuorten valissa. Aloimme vahitellen ajella rannikkoa
kohti Morača-jokea myotailevaa tieta pitkin.

Ihan suomalaisia koivuja!

Saavuimme serbialaisortodoksiseen Moračan luostariin, joka on
perustettu jo 1200-luvulla.

Taalla oli jopa pari turistibussillista vakea, nayttivat paikallisilta.

Sisapiha oli niin vihrea ja kaunis, kuten luostareissa usein.


 Yon sateen muistoja hibiskuksen kukassa.

 Punaista loistoa.

Seinamaalausta.





Joki ja pieni kavelysilta.

Rantapenkat nayttavat aika haurailta.


Pidimme lounastauon  paakaupungissa Podgorizassa. Kaupunki ei ole
mikaan turistikeskus, mutta torihan on aina nahtava! Ja nahtavyys.

 Podgorizan tori oli rakennettu neuvostoliittolaiseen tyyliin isoon 
betonirakennukseen, muistutti vahan Bucharan toria Uzbekistanissa.
Alakerrassa olivat keskella vihannekset ja hedelmat, ja 
erillisissa halleissa lihat, kalat, juustot ja munat. Ylakerrassa
tekstiilit, laukut, kengat yms. 


Sitten nakyikin jo meri, kun lahestyimme Budvan rantakaupunkia.  Suurin osa
Montenegron turismista keskittyy tanne.

Siella uusi Budva, ja pikkuruinen vanhakaupunki niemella.Vuonna 1979
voimakas maanjaristys tuhosi vanhaakaupunkia pahasti, mutta se restauroitiin
tarkasti, ja sielta loytyy nyt myos kalliita merkkiliikkeiden kauppoja, ravintoloita
ja hotelleja. Ilmeisesti myos kasinoita ja yokerhoja, mutta me olemme
aina niin touhukkaita paivisin, etta yoelama kutistuu illalliseen ja sitten jo nukkumatti 
onkin tulossa jo vierailulle.

Seuraavaksi neljaksi yoksi majoituimme isoon Sentido Tara hotelliin,
joka olikin taynna euroopalaisia elakelaisia. Tunsimme itsemme Hyvin
Nuoriksi. 
Hotellin valinta johtui siita etta Anne-serkkuni oli tulossa Suomesta sinne
viikon syyslomalle, ja oikeastaan matkan idea syntyi siita, etta halusimme
tehda hanelle pienen yllatyksen. No, viestitin hanelle paivaa ennen
etta taalla odotellaan! Kannatti, saatiin tuliaisiakin, turkinpippureita
ja isannalle Marianneja ja ranskalaisia!
Hyvin hotelli kumminkin asiansa ajoi. Huoneet olivat mukavat ja siistit,
aamiainen valtava ja oma rantakin ihan vieressa.

4 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Voi että tuolla on upean näköistä! Siis olette olleet Bucharassakin;jotenkuten se on aina vähän kiehtonut!
Olipa kiva juttu tuo että tapasit serkkusi tuolla:)

Mine kirjoitti...

Onpa siellä ollut vetistä, mutta KAUNISTA! On ollut hieman hoppupäivät ja nyt ilokseni sain lukea ja katsoa monta postausta peräkanaa. Toivottavasti on vielä lisää luvassa?

Sateenkaari kirjoitti...

Upeat ovat maisemat ja kuvasi.
Mahtava tuo tori. Torit ovat minulle myös mieluisia kayntipaikkoja.

Lissu kirjoitti...

Tiedàtkòs mità, minà pystyn nyt kommentoimaan sekà omaani ettà toisten blogeihin, mutta en vastaamaan esim sinun tàmàn pàivàiseen kommenttiisi Vastaa-osion kohdalta vaan kommenttilootan kautta. Sain vàhàn ajatteluapua, ja nyt vain toivon, ettà homma toimii edelleen. Kiitos kovasti matkakertomuksistasi.