tiistai 18. maaliskuuta 2014

Viela kerran Jerusalem

Lempparikahvilamme Damaskusportin sisapuolella. 
Maaliman paras peoplewatching-paikka.
Siella se viime viikon mansikoiden myyjakin oli taas. Sitten tulivat kaupungin 
virkapukuiset vartijat rayhaamaan hanelle jostain ja karry tuupattiin syrjaan.


Prinsessamekkoja pienten tyttojen unelmiin.


Tuli nalka. Onneksi ei ollut liian paljon salaatteja, etta paaruokakin maistui.


Ja siinahan on isanta aterimet sojossa jo harmistuneena kun pitaa hanen
lampaankyljyksensa kuvata. Hyvia olivat!


Ei ihan mun makuun nama bling bling kengat.Halvalla kylla saa, 10-15
euroa pari. Tinkiminen kannattaa aina. Yhdessa kaupassa katselimme kavelysauvoja.
Kaveri pyysi alussa yhdesta 140 shekelia. Aika pienen tinkimisen jalkeen ostimme kaksi
sauvaa satasella yhteensa.


Pyhan haudan kirkolla oli tungosta ja jonoa.  Ovetkin lapsaistiin kiinni.
Emme jaaneet odottamaan, kun juuri viikkoa aikaisemmin pyorittiin
siella ihan tarpeeksi. 


Jeesus-vauvoja eri kokoisina. Ja mekin siina ikkunalasin heijastamana.


 Turisti sheikkiasuun puettuna kaupassa.


Gloria-hotellin sisapihaa.


Ja sisalta. Naytti mukavalta yopymispaikalta, katevasti ihan Jaffaportin vieressa. Kovasti
oli Tripadvisorin suosituksia myos siella.


Ortodoksijuutalaisia ei kannata kuvata, ainakaan sapattina.


Munkkeja kierroksella. 


Nigerialaisia pyhiinvaeltajia.


2 kommenttia:

Mine kirjoitti...

Onpas tosiaan koristeelliset kengät. Itselleni tuottaisi lähinnä ongelmia tuo korkojen osuus. En pystyisi kauaa noilla kävelemään.

Jael kirjoitti...

OI tekis taas mieli mennä tuonne kun katsoo näitä kuviasi...