sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Näkkileipäohje hukassa

Pari kolme kuukautta sitten loysin hyvan ohjeen netista.
Nyt ei sita enaa mistaan loydy. Jonkun blogi tuttavani blogista
se varmaan oli, vaan en muista kenen. Tulisiko jollekin mieleen?
Ajattelin ensin Tuulaa Norjasta ja sitten Allua Saksasta, mutta
ei loytynyt.
Kukahan se oli?

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Märkä viikko




Perjantaista asti on sadellut ihan paivittain. Valilla hyvinkin lujaa.
Kyllahan sen tietaa mita siita seuraa. Katuviemarit eivat jaksa 
vieda kaikkea vetta pois, eli isoja lammikoita, osa ajovaylista on
kokonaan veden peitossa, ja tavallisestikin pahat aamu-
ja iltapaivaruuhkat muuttuvat todelliseksi painajaiseksi. Viereisen 
kadun yhden talon maanalainen parkkihalli muuttui uima-altaaksi.
Yli metri vetta, eivat olleet autot kovin iloisia eivatka omistajatkaan. 
Talon asuntojen varastot ovat myossiina kerroksessa, hmm. 

Paikoin maan keskiosissa on tullut jo puolet vuotuisesta 
sademaarasta, eika talvi ole viela virallisesti edes alkanutkaan. 

Toimiston viereinen uusi supermarket karsii myos rakennusvirheista.
Tanaan kun siella kavin, maisemaa koristivat etupaassa hyllyjen
paalle laitetut muovit ja lammikot lattialla. 

Nyt taitaa olla pahin jo ohi ja iltapaivalla kuvasin parvekkeelta
niin ison sateenkaaren ettei meinannut kuvaan mahtua. 

Viela muutama kuva sateen ja tuulen tuhoista netista:







Edit:
paria retkeilijaa yritetaan juuri pelastaa Kuolleen meren lahella olevasta
joen uomasta jonne ovat jaaneet jumiin. Mitahan heillakin on paassa
liikkunut kun tallaisena paivana ovat sinne lahteneet. Akkitulvat
tuolla alueella ovat tavallisia ja kuolonuhrejakin on ollut jo ihan
tarpeeksi edellisina vuosina.




keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Kaunis uusi kirkko Gennesaretin rannalla

Varsinkin tuo kalastusveneen mallinen alttaripoyta on vaikuttava.




Sivukappeleissa on hienoja mosaiikkikuvia Jeesuksen elamasta ja ihmeteoista.
.





Ilta laskee jarven ylle.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Nettikaupassa vaihteeksi tuhlaamassa turhuuksiin

En muista mista loysin taman Feelunique-nettikaupan. Tosi paljon
 kaikenlaista kosmetiikkaa tarjolla. Nyt yhden tilauksen saaneena
voin suositella. Viikossa tuli perille ja yli 10 punnan tilaukset ilman
postimaksua. En tieda millaisista tilauksista esim. Suomessa  pitaa alv
maksaa. Taalla Israelissa raja on 75$. Tullimaksuihin on tulossa korkeampi
500$ raja.

No kuitenkin tilasin pari Garnierin ihonhoitotuotetta, joita ei taalla ole
saatavissa. Tanaan hain ne postista ja kun body oil-tuotteen sisallysta ja
aineosia tiirailin, loysin hauskan yksityiskohdan. Etta ihan
"Made in Israel" siella luki. No jos nain on, niin miksi sita ei
taalla myyda vaan pitaa tilata ihan Briteista Jerseyn saaren nettikaupasta?
Kylla on kummallista, sanoisi taas mielensapahoittaja. Turhaa pakkausmateriaaliakin
meni taas roskiin.


Eika se hampulaakarikaan ihan Stromsoon malliin mennyt. Tanaan hain antibiootit,
kun oli aamulla kuolion maku suussa.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Hampulaakarissa

 Tanaan oli janna paiva. Minulla oli yksi takimman  poskihampaan raunio, joka
piti poistaa. Pari viikkoa sitten kun menin sita poistamaan, kirurgi sanoikin
etta sen takana oleva viisaudenhammas mietityttaa ja  lahetti minut ottamaan
uuden panoraamakuvan koko purukalustosta.

Siita nousi heti kylma hiki koko keholle. Minullahan on alaleuassa
kaksi suunnilleen makuullaan olevaa viisaudenhammasta jotka eivat ole
koskaan puhjenneet. Vahan taman netin kuvan tyyliin.


Naita hampaita ovat vuosien mittaan monet laakarit paivitelleet mutta eivat
ole halunneet/uskaltaneet poistaa. Toisaalta ovat sanoneet, etta se on vahan semmoinen
aikapommi kuitenkin, voi alkaa yhtakkia kiukutella.
Vaikea niita on poiskin ottaa. Asento on hankala ja poisto voi vaurioittaa
alalauan hermoja.

No nyt menin uudestaan kylmanhikisena hoitoon. Ensinnakin siella oli hirvea jono
ja jouduin odottamaan yli tunnin omaa vuoroani. Kirurgi ottaa vastaan vaan kerran viikossa
ja viime viikolla han ei ollut siella, joten ilmeisesti kahden viikon potilaat oli nyt
tungettu samaan jonoon.

Mutta iloinen yllatys! Han sanoi etta visuri on ihan OK ja siina vanhassa kuvassa oleva
kysta tai mika lie sen visurin paalla ei ole kasvanut. Yesss! Eli nyppasi sen poskihampaan
jaanteet pois (vahan sattui) ja silla selva. Nyt odotin taas paniikissa etta milta tuntuu
kun puudutus loppuu mutta nyt on mennyt jo yli 5 tuntia eika satu yhtaan!
Elama voittaa!

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Gennesaretin rannalla

Kavimme Pilgerhaus Tabghan rannalla. Tahan pyhiinvaeltajien majapaikkaan olisi
joskus kiva tulla viikonlopuksi. 
Youtuben kuvaa taalla
Retkiporukka ihailee bambumetsikkoa.


Tuuli humisi puiden latvoissa ja iltapaivan aurinko antoi kauniin valon.
Jarvelta tuli jarven ja kaislojen tuoksu joka toi kesaisen Suomen mieleen. 
Tassa kuvaa etelaan Tiberiaan suuntaan. 


Golanin puoli idassa nakyi myos hyvin. 


maanantai 10. marraskuuta 2014

Kaunis kukka rumalla nimella

Miten nain suloista kukkaa voi sanoa myrkkyliljaksi?
On olemassa niin monta muutakin myrkyllista
kasvia, eika niita kutsuta myrkkyoleanteriksi
tai myrkkykieloksi. 



Alkusyksyn reippaat sateet olivatkin saaneet aikaiseksi 
harvinaisen runsaan kukinnan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Päivän kuva

Kaksi nunnaa meditoimassa Gennesaretin rannalla.


perjantai 7. marraskuuta 2014

Kutsu linnan juhliin

Tai ainakin melkein.
viime vuonnahan olimme itsenaisyyspaivavastaanotolla
ihan suurlahettilaan residenssissa. 


maanantai 3. marraskuuta 2014

Sataa sataa ropisee

ja lainehtii!

Talta nayttivat Tel Avivin etelapuolella Holonin ja Bat Yamin 
kaupunkien katujen pahimmat paikat.

Iltapaivalla tuli siella vetta 40 mm tunnissa. 
Se on marraskuun koko kuukauden vuotuinen keskimaarainen sade.



Kaikki kuvat netista. 

Bussi oli kai joutunut jumiin isohkoon latakkoon.
Mitenkahan matkustajat paasivat pois, uimallako? 
Ei kiva!



Mina onnisuin kuurojen valissa luovimaan
matkani toimistoon ja takaisin suht kuivana.

Taalla ei tihkusadetta tunneta. Jos vetta tulee, sita
tulee yleensa kunnolla. 

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Jääkaapin ovessa meillä


ei kovin paljon magneetteja ole.

Kalenteri ja pari kissakuvaa ja tama ystavan Suomesta tuotu  "koriste".



Se pitaa paikallaan retkiohjelmaa. 

Ja onhan siella meidan jaakaapinkorjaajan mainos. Han (pusi pusi) 
korjasi jaakaappimme muutama vuosi sitten juuri illalla, kun olimme
muutaman tunnin paasta lahdossa kahdeksi viikoksi Suomeen. 
Siita olen kertonut taalla
Annoimme talla ihan vieraalla miehelle avaimetkin, ja kavi myohemmin
katsomassa etta kaikki on hyvin. 

Kaapin sivussa on sitten hurjasti mainosmagneetteja. 





Taallahan ei ole postiluukkuja ovissa jonne mainoksia lykata. 
Alakerran postilokeroihin tulee lippusia mutta monet mainostajat
tekevat magneetteja ja latkaisevat ne asuntojen oviin, ovet kun ovat
yleensa rautaisia ja niihin tarttuu.



Lisaa naita mainoksia siirran aina ulkopuolelta sisapuolelle, 
kohta ei ole enaa tilaa. 90% niista nayttaa olevan putkimiehia. 


Vastarakit tiesivat, syksy on taalla

Mukavasti on "sadekausi" alkanut.
Sapattilounaan jalkeen saimme hienot sademaisemat parvekkeelta.
Koillisessa satoi ja jyrisi.


 Talometsaa. Naapuristomme alkaa vahitellen nayttaa joltain Hongkongilta.


Kaakossa paistoi viela aurinko. Eli aika paikallisia kuuroja.


No jopas, nytkin viela kuuluvat tipat rapsuttelevan parvekkeella.
Ihanan raikas touksu tulee ikkunasta.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Suolaista pikkurapeaa nopsaan



Ei todellakaan mikaan minun keksimani mutta kiva. 
Maukkain tulos tulee kun kayttaa VOItaikinaa eika mitaan
margariinilehtitaikinaa. Taalla tuo voinen taikina on aika uusi tuote
kaupoissa ja melko kallistakin. Sitahan eivat voi kosher-saantoja
noudattavat kayttaa liha-aterioiden raaka-aineena ja nain ollen kysynta
on ehka pienta. Kevaalla Viikkojuhlan aikaan oli hyvia tarjouksia, silloinhan
syodaan etupaassa maitotuotteita. Taikinasta oli tosi edullisia tarjouksia ja ostinkin
monta pakettia. Nyt pakastinta jarjestaessa tuli viela yksi vastaan. 

Taikina on valmiiksi kaulittu, paksuus joku 3-4 mm. Voitelin sen munalla ja
ripottelin paalle sesaminsiemenia, suolaa ja juustoraastetta. Leikkasin 
taikinapyoralla 10 senttia pitkiksi ja vahan yli sentin levyisiksi nauhoiksi. 

Otin paista kiinni ja kiersin vahan korkkiruuvin muotoon ja sitten uuniin.
Paistolampotila taisi olla vahan alempi kuin voitaikinassa yleensa. Halusin 
saada niista mahdollisimman rapeita. Ehka noin 190 astetta.